perjantai 31. tammikuuta 2014

Hempeää hiekkalakkaa

Sain joululahjaksi tämän kauniin vaaleanpunaisen hiekkalakan. Seassa on pieniä vaaleanpunaisia ja hopeanvärisiä glittereitä. Kynsilakan ideahan on, että se jättää kynnen pinnan karheaksi, hiekan tuntuiseksi. Siispä en käyttänyt päällyslakkaa tässä lakkauksessa, koska se olisi vähän vesittänyt koko kynsilakan idean. Kuviot tein vain vapaalla kädellä koristelulakan avulla.










Kynsilakat:
- Konad aluslakka
- Lumene Gloss & Care 38 Säteitä hiekassa / Gleaming Sand
- Nail Star Two-Way nail art pen & brush

tiistai 28. tammikuuta 2014

Romance

Tämän manikyyrin aiheena ei ole vain pieni ihastus, se on intohimoa ja rakkautta. Kaivelin kynsitarvikkeitani ja vastaan sattui kynsikorurasia. Päätin sitten laittaa ruusun. Aluksi se oli vain yksinään, mutta lisäsin siihen myöhemmin mustan ruusun tasapainottamaan koristusta. Minusta se oli paljon kivemman näköinen kahdella ruusulla. Käytin sellaista kumimaista ruusua, jonka istutin glittersydämen päälle, ja siinä se olikin nätisti sen illan. Valitettavasti seuraavana päivänä huomasin sen lähteneen jo muutaman tunnin kuluttua kotoa lähdön jälkeen. Ja mikä vielä ikävämpää, myös kynsikoru osoittautui kovin lyhytikäiseksi. Murr. Se oli hyvin lyhytkestoinen romanssi. ;)








Käytetyt kynsilakat:
- Konad aluslakka
- Max Factor nailfinity 088 wine red
- IsaDora Graffiti Nails 810 All city brown
- Konad päällyslakka